tiistai 15. huhtikuuta 2014

Viimeinen ristiretki

Noniin nyt projekti on oikeastaan paketissa. Viimeisellä tunnilla hommailtiin Photoshopin parissa. Se ohjelma on minulle jo ennestään tuttu, joten mitään uutta ei valitettavasti päässyt oppimaan. Hyvä mieli kuitenkin jäi kurssista. Toivottavasti pääsenkin itse ensi kerralla apuohjaajaksi tähän!


Tollasen sitten tein, eli laiton ton kotkan tuohon kielekkeelle ja muutin vähän sävyjä..



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Raporttimalli

Tänään opiskelimme vaihtelun vuoksi vähän Wordia. Teki hyvää päästä eroon Excelistä!

Käytimme valmista raporttimallia ja lisättiin siihen tekstit. Näin tutustuimme otsikointiin ja sisällysluetteloon ja niiden käsittelyyn. Saimme päättää aiheen joten tein rakkaasta maasta Meksikosta!

Löysinkin mahtavia kuvia paikoista missä olen käynyt kuten Tulumista ja muualta! Lisäilin niitä sitten siihen raporttiin.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Excel opinnot jatkuvat

Ei siitä vieläkään mitään tule. Meinaan excelistä. En halua tietää, kuka tämän ohjelman on keksinyt. Eikä hänkään halua tavata minua!! :D

Viime viikolla hakkasimme tasalyhenteisiä ja annutieettilainoja siihen. Tällä viikolla samankaltainen meininki jatkui, teimme taas annutieettilainasta kaavion ja sen lisäksi kuvitteellisen yrityksen budjetista. Ei se vieläkään helppoa ollut, ja silmät menivät samalla lailla ristiin, mutta työskentely alkaa olemaan koko ajan sujuvampaa. Kyllä se siitä.

Step by step.

tiistai 25. helmikuuta 2014

EXCELLENT!


Niinpä niin. Tänään käsiteltiin exceliä. Se tuli tarpeeseen, koska eipä ole aikasempaa tullut käytettyä kyseistä aparaattia kauheasti. Kuten huomattiin opiskelijakolleegan kanssa GANTT taulukkoa tehdessämme, että sillä saa yksinkertaisista asioista tehtyä vaikeaa.. Mutta kun sitä oppii käyttämään, niin harmaat hiukset vähenevät kummasti!

Tämän päivän oppitunnilla kävi päin vastoin. Silmissäni menivät vain numerot ristiin ja pään särky oli taattu. Kupillinen kahvia ja syöpäkääryle saivat kuitenkin aivot oikeaan moodiin ja ohjaajien meille antama tehtävä alkoikin sujua kuin tanssi! Opinkin tänään excelistä oikein paljon kaikkea hyödyllistä, ja toivon että muistan ne asiat myös jatkossa jotta ne voisivat auttaa opiskelujen edetessä.

Kyllä meistä vielä tulee excelin kanssa hyvät ystävät!

Tunti 18.2.

Noniin tänään sitten olin myöhässä tunnilta ja en saanut omaa konetta tietenkään, kun luokka on täynnä porukkaa jotka sitten lintsaa huomenna että pääsevät kattomaan suomen peliä..-.-

Viesti onkin jäänyt kirjoittamatta loppuun joten jatkan tätä nyt tänään 25.2. Eli luokkahuone oli tupaten täynnä, jotta pääsivät katsomaan kun Ruotsi nöyryytti Suomea, ja saman henkinen oli itse oppituntikin. Etsimme ensin mielestämme hyvän powepoint esityksen internetistä opiskelijakolleegani kanssa. Sen jälkeen teimme oman esityksen liittyen talviolympialaisiin, ja me teimme sen Suomen Curling maajoukkueesta Torinosta, jolloin voitimme kultaa.. Tämän jälkeen esitimme sen luokalle.

Tunnin hyödyt jäivät itseltäni vähän pimentoon.

EDIT! Taisivat halutakin nähdä ottelua, jossa Suomi antoi vähän Veli Venäjälle nekkuun!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Oppitunti e-lomakkeista

Tänään oppitunnilla pääsimme tutustumaan itselleni aivan uuteen alueeseen, eli teimme e-lomakkeita. Se oli aika mielenkiintoista omalla tavallaan. Nyt osaan luoda erilaisia kyselyitä ja muuta, mistä voi olla apua myöhemmässä elämässä.

Teimme ensin e-lomakkeen Laureasta, missä kokeilimme kaikki eri toiminnot  läpi. Sen jälkeen tein vähän vähemmän vakavasti samanlaisen artisti Eminemistä, se oli ihan mukavaa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hellurei

Hohhoh. Tänään oli taas viestinnän työvälineistä oppitunti minkä jälkeen lähdinkin töihin. Pitkä päivä siis takana!

Viime viikolla olin kuumeen kourissa ja blogin päivittäminen jäikin sitten unholaan. Tässä on ollut myös muuttoa ja muuta hässäkkää taustalla.

Mutta nyt on aika taas kertoa kokemuksista. Elikkä tänään tutustuimme enemmän Power Pointiin, mikä on nyt aika tärkeä työväline tällä alalla. Suurin osa esityksistä tehdään sen pohjalta ja siihen saa selkeästi kerättyä tietoa. Se on minulle kutakuinkin tuttu entuudestaan, mutta onhan siinäkin paljon kaikkea ylimääräistä, mitä opetella.

Power Pointin tekemiseen voi kuluttaa paljon aikaa. Mulla meni yli 3 tuntia kun tein tehtävät. Ensin tehtiin noin 8 dian esitys meidän koulun omaan pohjaan P2P koulutusohjelmasta. Sen jälkeen tein 8 dian esityksen itsestäni, missä piti käyttää hyväksi siirtymiä ja animaatioita ja tehdä siitä visuaalisesti tyylikäs teemoineen pävineen.

Oppitunnin koin suht hyödylliseksi, koska Power Pointia tullaan käsittelemään tämän koulutien varrella varmasti useasti. Tästä on hyvä taas jatkaa!


tiistai 21. tammikuuta 2014

Toinen tunti

Tunti alkoi Googlen työkalujen tutkimisella. Testailtiin vähän Driven käytännöllisyyttä jne.. Nyt lisäiltiin linkkejä Google+ yhteisöömme, laitoin tietenkin Paul Georgen kovan 360 donkin viimeviikolta:



Sitten duunailtiin powerpoint esitys.. Tarkoitus tehä kolmen dian setti ihan mistä aiheesta vaan. Noh tein sitten Kobe Bryantista:

https://docs.google.com/presentation/d/19oVVi3KiCofThepprrrtZaxxeaQtqg4T-uE6S4szqsQ/edit?usp=sharing

Ihan hauska tunti siis!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Viestinnän työvälineet

Tänään alkoi tämän viikon opiskelut ja ensimmäinen tehtävä oli luoda tämä blogi, koska gmail- tili oli jo valmiina.