Vilkas Groupilta Markku Korkiakoski aloitti aamun luennollaan verkkokaupoista ja niiden alustoista ja toiminnasta. Vilkas Group tarjoaa erilaisia verkkokauppapalveluita yrityksille, ja Vilkkaan verkkokauppapalveluita käyttää noin kolmasosa Suomen aktiivisista verkkokaupoista ja ovat markkinajohtajia alallaan.
Hän kertoi meille verkkokaupan tarjoamista eduista, haasteista, tavoista kuinka menestyä ja sudenkuopista. Lisäksi hän kertoi meille kehityksen mittaamiseen tarkoitetuista tavoista, kuten kävijämäärän, keskiostoksen ja konversion mittaamisesta. Jatkuvan kehittymisen pitäisi olla aina verkkokauppaa ylläpitäessä mielessä.
Verkkokaupan etusivulta tulisi saada hyvä ensivaikutelma ja etusivulta pitäisi ensivilkaisulla näkyä, mitä sieltä saa. Kuvat ovat tärkeitä, ja niihin kannattaa panostaa, koska niillä on suuri vaikutus. Tuoteryhmät ja tuotteet ovat selkeästi näkyvillä.
Kuten Varustelekassakin saimme kuulla, on tuotekuvaukset hyvin tärkeitä. Tuotekuvaukset ovat kuin myyntipuheet, joita myymälissä pidetään. Sanoja ei tarvitse säästellä ja asiakkaalle voi ruokkia eri käyttötarkoituksia tuotteille. Tarkat tekniset tiedot ovat myöskin myynninedistäjiä. Tuotearviot ovat myöskin tärkeitä, koska usein muiden kokemukset ovat usein ratkaisevan tärkeitä tilauspäätöksen syntymiseksi. Arvioita ei kuitenkaan saa tietenkään manipuloida, kaikki arviot ovat hyväksi. Myös oheistuotteet kannattaa laittaa näkyville - esimerkiksi kiuasta myydessä siihen tarvitaan kiviä, jotka on hyvä sijoittaa näkyville. Näissä oheistuotteissa on myös usein parempi kate, kuin itse tuotteessa.
---------------------------------------
Pidimme paussin jonka jälkeen saimme taas Janne Lahden luennoimaan. Hän kertoi meille käytettävyystesteistä. Testeissä määritellään aluksi tavoitteet, arvioinnin kohde ja käyttäjäryhmän tausta sekä tärkeimmät käytettävyystekijät. Tehdään erilaisia skenaarioita, helppoja tehtäviä. Mietitään tarvitaanko haastatteluja tai kyselyitä, ja se riippuu siitä mitä halutaan selvittää.
Käyttäjät pitää rekrytoida ja valmistella tapahtuma ja miettiä, että laitetaanko tarjoiluja, annetaanko palkkioita, lomakkeet valmiiksi.. Testeihin menee yleensä noin tunti aikaa. Kannattaa ensin tehdä pilottitestaus jollakin lähipiiriläiselle, missä testantaan testijärjestelyjä ja harjoitellaan testin suorittamista. Tämän perusteella varsinaista testiä voidaan muokata.
Ennen testin alkua on hyvä muistaa sanoa, että testissä testataan järjestelmää eikä käyttäjiä, järjestelmässä voi olla ongelmia, testin voi keskeyttää milloin haluaa ja että tulokset ovat luottamuksellisia. Ensimmäinen testitehtävä on pidettävä helppona, jotta käyttäjille tulisi heti siitä positiivinen kokemus, eikä testi takkuaisi alusta asti. Rento ilmapiiri on hyvä muistaa, esimerkiksi virvokkeilla ja pitämällä taukoja. Testitilanne on hyvä rauhoittaa, puhelimet kiinni ja huone hiljaiseksi. Käyttäjää ei myöskään saa moittia hitaudesta tai virheistä. Testissä on hyvä olla mahdollisimman vähän ulkopuolista yleisöä, jotta heidän läsnäolonsa ei häiritsisi testaajia.
Testin jälkeen analysoidaan aineistoa, kategorisoidaan ongelmia niiden vakavuuden mukaan, havainnollistetaan parantamisehdotuksia ja vielä raportoidaan siten, että asiakas ja tuotekehitys hyötyy eniten, koitetaan saada keskeisimmät aiheet esiin.
Lopuksi aloimme suunnitella verkkokauppamme pohjaa Axure ohjelmaa. Teimme pienen alustan verkkokaupalle, jonka avaamme tehtävän avulla.
Verkkokaupan intensiivikurssi
perjantai 11. joulukuuta 2015
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Industry Manager Juho Juhantalo Googlelta tuli puhumaan meille big datasta ja Googlesta. Tällä hetkellä 44 % maailman väestöstä on kosketuksissa internetiin, eli 3,2 miljardia ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä tavoitteena on, että luultavasti koko maailman kansalaisista käyttäisi internetiä. Googlella on uusia hankkeita, kuten piilolinssi, joka pystyy mittaamaan verensokeria.
Hän kertoi meille Google Analyticsistä, mihin pystyy keräämään dataa sivuston kävijöistä. (Dove Real Beauty) Dataa voi hyödyntää esimerkiksi siten, että kun asiakas on nähnyt Dove videon YouTubessa, hänet voidaan yrittää uudelleenohjata toisellekin videolle, esimerkiksi "making of" videolle tai vastaavalle. Samalla lailla voidaan laittaa tiettyjä asioita esille vain niille, jotka ovat videon jo nähneet.
Hän kertoi myös AdWordsistä ja sen hinnoittelusta ja toimivuudesta ja siitä, kuinka määrittyy kuka tulee hakukoneesta ensimmäisenä.Puhetta tuli myös eri hakusanoista ja niiden käytöstä ja valinnasta.
Big datan avulla voi hakea verkosta samankaltaisia käyttäjiä, kuin he, jotka ovat käyneet sivustolla. Tämä on mahdollinen markkinointikikka.
Katsoimme myös videon Nokian Renkaista, joilla on tehty kovaa brändäämiskampanjaa ja ovat kovia nimiä alallaan ja tekevät voittoa. He tekivät pitkän videon renkaistaan talvisissa maisemissa, ja sitä näytettiin esimerkiksi alueilla, joissa on lunta. Video oli pitkä ja jatkoa toisille videoille. Tässä idea on, että tälläinen mainonta ei olisi televisiossa mahdollista.
Volvon Jean-Claude Van Dammen kanssa tehty human split mainos näytettiin kanssa, koska sen katselujen myötä Volvon kanavalle tuli tunkua ja edelleen uusia videoita tuli julkaistua. Van Damme päätyi myös puhumaan aiheesta myös muualla, kuten ajankohtaisohjelmissa ja näin Volvo sai rutkasti näkyvyyttä. Myös Volvon uudesta järjestelmästä tuli paljon kiinnostavampi ja puhutumpi aihe.

Vierailu Varustelekalla
Kävimme tutustumassa Suomalaisen verkkokaupan Varustelekan toimintaan. Varustelekan kauppias Valtteri Lindholm kolleegansa kanssa esitteli meille kauppansa ja varastotilat perikotaisin. Meille kerrottiin niin pakettien keräyksestä, pakkaamisesta, palautuksista kuin myös mainonnasta ja verkkokaupan ongelmista.
Kierroksemme päättyi Lindholmin puheeseen, jossa hän kertoi Varustelekan perustamisesta ja heidän taipaleestaan, ongelmista ja menestyksistä. Hän kertoi myös todella mielenkiintoisia asioita heidän markkinoinnistaan, sekä ongelmista, joita on tullut vastaan esimerkiksi Helsingin kauppakamarin kanssa.
Vierailu oli hyvin innostava ja mielenkiintoinen kaikinpuolin, Lindholmilla oli paljon hyviä juttuja ja varastoon tutustuminen oli mieltäavartavaa, oli hienoa nähdä, kuinka toimivan verkkokaupan varasto toimii.

Verkkoteollisuus ry:n luento
Oula Järvinen Verkkoteollisuus ry:stä aloitti meille viikon luennollaan. Hänellä oli monia hyviä pointteja monista asioista. Hän kertoi esimerkiksi digitalisaation kehityksestä, nykyisistä markkinoista ja kaupan ketjusta. Kaupan ketjun voi tehdä hyvin erilaiseksi verkkokaupalle kuin normaalille kivijalkakaupalle, kun voidaan suoraan valmistajalta myydä tavaraa asiakkaalle.
Oman verkkokauppamme suhteen jouduimme muuntamaan ideoita ja kehitimmekin kokonaan erilaisen konseptin ja aloimme siitä värkkäämään uutta liiketoimintasuunnitelmaa. Ideana on myydä persoonallisia skeittilaudan dekkejä, ja verkkokaupasta on mahdollisuus tilata myös kustomoitu sellainen. Meillä on oma taiteilija, joka tekee maalaukset. Dekit olisivat käyttöä varten tai sitten sisustuselementeiksi.

maanantai 7. joulukuuta 2015
Käyttäjäkeskeinen suunnittelu ja käytettävyys, prototyypin mallinnus
Meille tuli esitelmöimään aamusta Janne Lahti, joka toimii esimerkiksi lehtorina Laurean Leppävaarassa ja on myösin yrittäjä. Hän luennoi meille aluksi käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta, user-centered design, jossa periaatteina tutustutaan oikeisiin käyttäjiin jo suunnittelun alkuvaiheissa, opitaan käyttäjien kyvyt ja rajoitteet, tavat asenteet ja ryhmittymät, eli käyttäjät ovat mukana suunnittelun alusta alkaen. Apuna voidaan käyttää käyttäjätutkimuksia ja käyttäjätestejä.
Saimme luennon aikana mietintätehtäviä, joissa luokitellaan nettikauppamme käyttäjiä. Jaoimme käyttäjät heavy usereihin, medium usereihin ja low usereihin.
Käytettävyystestien avulla katsotaan pystyvätkö käyttäjät suoriutumaan tehtävistään järjestelmän tai laitteen avulla, sen avulla myös selvitetään käyttöön liittyviä ongelmia ja käytön mielekkyyttä ja kokemuksia. Käytettävyystesteillä voidaan myös selvittää, millainen sen asema ja rakenne on verrattuna kilpailijoihin. Käytettävyyttä olisi hyvä tarkastella koko tuotekehityksen ajan, viimeistään kun tehdään ensimmäisiä prototyyppejä. Mitä aikaisemmin ongelmakohdat löydetään, niin sitä halvemmaksi niiden korjaaminen tulee.
Tehtäväksi meille annettiin erilaisia analysointitehtäviä. Teemme kukin tahollamme testioston jollain verkkokaupalla, jossa läpikäymme jonkin tuotteen ostamista tuotteen hakemisesta maksuvaiheeseen asti, ja tutkimme tämän prosessin toimivuutta. Lisäksi teemme Nielsenin heuristiikkoja käyttäen analyysin yhdessä yhdestä verkkokaupasta.

torstai 3. joulukuuta 2015
Kolmas päivä
Aloitimme työskentelyn ryhmän kesken aamutuimaan. Teimme tulevalle verkkokaupallemme liiketoimintasuunnitelmaa valmiiksi ja olemme edenneet jo hyvään pisteeseen, koska idea on selkeä. Tutkiessamme löysimme uuden kilpailijan, mutta sillä oli kova hinnoittelu, joten markkinarako on edelleen olemassa. Heillä kuitenkin oli hyvin selkeä ja toimivanoloinen konsepti, josta voimme ottaa mallia.
Iltapäivällä meille tuli luennoimaan Paytrailin myynninjohtaja Petri Itkonen aiheesta maksaminen ja maksumenetelmät verkkokaupassa. Paytrail on perustettu vuonna 2007 Suomen Verkkomaksut nimellä, mutta nimi vaihdettiin kansainvälisemmäksi sittemmin. Välitettyjä maksuja on kerääntynyt yli miljardin euron edestä. Ihmiset maksavat noin 87 % pankkipainikkeilla, 10 % korteilla ja loput lasku- ja osamaksupalveluilla.
Maksupalvelun täytyy tänä päivänä tarjota kaikki maksutavat, niin vanhat kuin uudetkin, nostaa ja tukea konversion kehitystä, tukea kaikkia päätelaitteita, mahdollistaa uusia ansaintamalleja, sekä maksutiedon täytyy olla reaaliaikaista.
Paytrail tarjoaa kaikki maksupalvelut yhdellä sopimuksella. Maksutieto kulkee heillä reaaliajassa, ja tilitysviive on vain yksi pankkipäivä. Paytrail on ilmainen, ja se säästää asiakasta toistuvilta toimitus- ja maksutietojen syöttämisiltä. Ostokset vahvistetaan yksillä tunnuksilla. Paytrailin tavoitteena on parantaa totuttua ostokokemusta huomattavasti ja se on käytössä yli 3500 verkkokaupassa. Tilejä on olemassa yli 90 000 ja se on kuluttajille ilmainen.
Paytrailin kauppiaspaneeli on saanut paljon kehuja ja se on tehty kauppiaiden toiveiden mukaan. Se on tehokas työkalu maksujen seurantaan ja se tarjoaa tarkat tiedot kaikista vastaanotetuista maksuista ja tehdyistä tilityksistä, Siitä saa maksuliikenteen raportit kirjanpitoon myös.
Paytrail uskoo hyvään asiakaspalveluun ja he panostavat siihen toisiksi eniten teknisen palvelun jälkeen. Paytrailin hinnasto on 59 € kuukaudessa ja tapahtumakohtaiset maksut on 0,35 € kpl ja joihinkin tapoihin tulee lisäksi esimerkiksi 2 %- provisiomaksu.

Ideointimenetelmät
Tämä oppitunti aloitettiin puhumalla erilaisista ideointimenetelmistä, sekä yksilöinä ja ryhmissä. Näitä menetelmiä voimme sitten käyttää, kun kehitämme, mitä tulevalla verkkokaupallamme tulemme tekemään. Meille kerrottiin muunmuassa kuuden ajatteluhatun mallia sekä tulevaisuuden kuvittelua - mitä ihmiset tarvitsisivat tulevaisuudessa?
Tästä aloimme sitten kehittelemään omaa verkkokauppaamme. Aloitimme työt tekemällä ajatuskarttaa MindMup- ohjelmalla drivessä, jonka avulla brainstormasimme eli ideoita. Mietimme kaikenlaista - sikarikauppaa, salibandymailakauppaa, kellokauppaa..
Päädyimme sitten lopulta suunnittelemaan verkkokauppaa hierojille. Kehittelemme toimintaympäristön ammattihierojille - verkkokauppaan voi hieroja rekisteröityä, ja näin hän saa näkyvyyttä sivuston kautta. Verkkokaupan nimeksi suunnittelimme Hierojanet- nimeä. Siellä olisi ajanvarausjärjestelmä ja kuluttajat voisivat tilata sieltä hieronta-ajan joko hierojan toimipisteelle tai kotiinsa. Lisäksi verkkokaupassa lisämyyntinä olisi myynnissä tuotteita, kuten hierontaöljyjä ja -rasvoja. Markkinointia tehtäisiin sekä hierojien, että kuluttajien suuntaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)