Aloitimme tänään intensiivikurssin liittyen verkkokaupan tekemiseen ja siihen liittyviin osa-alueisiin. Aluksi kävimme läpi tämän kurssin sisältöä ja aikataulutusta ja mitä tulemme tekemään tämän ajanjankson aikana. Osana tämän kurssin toteutusta käytetään blogin ylläpitoa, johonka kerätään muistiinpanoja oppitunneilta. Lisäksi meille kerrottiin, että tulemme esimerkiksi vierailemaan Varustelekassa ja tutustumme heidän toimintaansa.
Posti Groupin edustaja kertoi meille logistiikan tärkeydestä verkkokaupan toiminnassa. Hän kertoi Postin toiminnasta ja kuinka he ja verkkokaupat tekevät yhteistyötä. Hän kertoi myös paljon siitä, kuinka erilaisten tuotteiden lähetys vaatii erilaisia lähetys- ja kuljetusmenetelmiä. Esimerkiksi painavien tuotteiden lähetys on hyvin erilaista, kuin postikuoreen mahtuvien. Lisäksi täytyy pitää huolta, että tuotteet eivät pilaannu tai hajoa kuljetuksen aikana, joten erilaisten tuotteiden pakkaamiseen ja kuljetukseen voi tulla erisuuruiset kulut. Tällaisia ajatuksia hän meille jakoi, kun alamme suunnitella omaa verkkokauppasuunnitelmaa.
Hän osasi kertoa myös markkinoille tulleesta uudesta, uudelleen käytettävästä postitustavasta RePackistä. (http://www.originalrepack.com/) Jotkut verkkokaupat ovat ottaneet sen jo käyttöön, ja se toimii siten, että ostettaessa tuote, maksetaan pakkauksesta pantti, joka sitten palautetaan postiluukkuun tuotteen purkamisen jälkeen ja näin saa pantin takaisin - säästetään luontoa ja rahaa.
Avaustunti oli mielenkiintoinen ja kurssin sisältö vaikutti hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti